Taivas + helvetti: Palkkaduuneista koiramediamieheksi

Luin Taivas+Helvetti-kirjan ja iski inspiraatio. Kirjoitin oman yrittäjätarinani ilman sen suurempia korulauseita ylös. Paljon mahtuu rivejä lisää ja rivien väleihinkin, mutta tässä ytimekkäässä muodossa vajaan kolmen vuoden taival yrityskentässä:

Palkkaduuneista koiramediamieheksi

Ensimmäinen firmamme meni rekisteriin kesällä 2011. Teimme mobiilipeliä lapsille, jossa satujen avulla oli tarkoitus saada lapset liikkumaan enemmän vanhempiensa kanssa. Gps-paikannettu peli kiinnosti, saimme mukavasti mediahuomiota ja silloisen työpaikkani toimitusjohtajakin piti ideasta. ”Nämä luvut voisitte tehdä kuitenkin vaikka jollain Excelillä”, hän totesi tökeröstä Keynote-esityksestä.

Sijoittajia peli ei kuitenkaan kiinnostanut. Olimme liian pieniä pääomasijoittajille eikä omat rahamme riittäneet edes pienimpään Tekes-projektiin. Yhden sijoitusfirman kanssa istuimme neljä palaveria. Neljännessä palaverissa firman edustaja totesi, että 100 000 euron sijoitusta ei sittenkään tipu.

Homma kosahti osapuilleen siihen. Jäljelle jäi 15 000 euron laina Nordeasta, jota maksellaan vieläkin pois. Tuhatkunta latausta AppStoressa ja maininta Mashablessa. Tuli kuitenkin tehtyä.

Jatkoin palkkatöissä. Olin kovapalkkaisissa hommissa päätoimittajana ja vedin kuutta lasten- ja nuortenlehteä. Tapoin legendaarisen Suosikin. Syksyllä 2012 oli takki tyhjä. Viiden vuoden taistelu kuolevan nuortenlehden parissa vei voimat. Hommat olisivat jatkuneet, mutta halusin muuta. Jätin varman leipäduunin ja kirjoitin käyntikorttiin varastamani termin ”Chief Enjoying Officer”.

Se syksy ei kuitenkaan vienyt vielä yrittäjäksi. Viime syksynä vajaan vuoden mittaisen johtotehtävärupeaman jälkeen olin kuitenkin pisteessä, jossa piti tehdä päätöksiä. Joko haen hullun lailla hommia ja otan mitä annetaan tai sitten keksin jotain muuta.

Tapasin kahdessa kuukaudessa monta tuntemaani johtajaa ja sain joitakin kauppojakin. Yhdestä tapaamisesta syntyi parin kuukauden konsulttikeikka. Joulukuussa 2013 kirjoitin ensimmäisen laskun. Ensimmäisen laskun työstä, jonka olin itse myynyt, tehnyt ja toteuttanut. Perhanan hieno fiilis. Tuo lasku synnytti vielä uuden diilin saman toimeksiantajan kanssa.

Suurin intohimoni on viimeisten vuosien aikana olleet koirat. Hankimme ensimmäisen koiran kolme vuotta sitten ja nyt labradorinnoutajia on jo kolme. Kirjoitin Kenneliittoon syyskuussa viestin ja tarjouduin rakentamaan Koiramme-lehdelle verkkobrändiä. Olin huomannut, että olemassa olevat koirien verkkopalvelut olivat jämähtäneet vuosien taakse ajassa ja näin tilaisuuden.

Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut hallitseva luonteenpiirteeni. Kun vastausta ei noin viikossa kuulunut, kirjoitin nettikoiramediasta bloggauksen. Tiesin, että saisin yhtiökumppanini Samulin messiin vanhana koiraihmisenä joka tapauksessa. Kun mukaan ilmoittautui vielä Suomen suurinta yksityistä nettimediaa Staraa pyörittävä Jocka Träskbäck, saatiin aikaiseksi Kuono.fi.

Kuukausi perustamisajatuksen jälkeen saitti oli pystyssä. Ensimmäisellä viikolla 10 000 uniikkia ja ensimmäisen kuukauden ruuhkapiikkiviikkona noin 40 000 uniikkia kävijää viikossa. Perhana, tämähän saattaa toimia.

Saimme loppuvuodelle 2013 rahallisesti pienen, mutta brändiarvoltaan merkittävän sponssin. Alkaneelle vuodelle olemme myyneet vuosidiilejä ja kamppiksia isoille ja pienille alan toimijoille. Ihan oikeaa mediamyyntiä laskevina aikoina.

Tavoitteenamme on kasvattaa Kuonosta merkittävin suomalainen koirasaitti vuoden 2014 aikana. Tätä kirjoittaessa 50 000 uniikkia viikkokävijää olisi jo rikkoutunut, ellei serveri olisi sanonut poks. Tavoittelemamme 80 000 – 100 000 viikkokävijää ei siis ole ollenkaan mahdoton ajatus.

Ollaan tehty frendin ja yhtiökumppani Samulin kanssa monenlaista viritelmää vuodesta 2011 lähtien. Hyviä ideoita, ideanaihioita ja väittäisin, että hyviä toteutuksiakin. Hommat eivät ole vain lähteneet lentoon. Kuono on ensimmäinen prokkis, joka oikeasti näyttää lähtevän liikkeelle kunnolla. Ja ihmiset puhuu, hyvää ja pahaa. Ne, ketkä palvelussa vierailevat usein, kertovat tykänneensä ja että jutut kolahtaa. Se on oikeasti aika hyvä palaute ja kannustaa jatkamaan.

Advertisement

Helppoa kuin koiranpennun myyminen?

 

Aina kun rupeaa viisastelemaan jollain asialla, mistä ei hirveästi tiedä, täytyy alkuun kirjoittaa varoitus. Tämän kirjoituksen varoitus olkoon se, etten ole koskaan mieltänyt itseäni erityisesti myyntimieheksi, vaikka aloittavan yrityksen toiminnassa se on kaikki kaikessa. Joskus olen myynnissä onnistunutkin. Mutta en vielä niin hyvin kuin tässä seuraavassa tarinassa.

(Huolestuneille tiedoksi: kyllä, puhun blogahduksessa koiranpennusta tuotteena ja käytän termiä bisnes. Tällä postauksella ei silti ole mitään tekemistä sairaan pentutehtailun kanssa, termeistä huolimatta.)

Olen viimeisten viikkojen aikana ollut erittäin paljon tekemisissä koiranpentujen kanssa. Kävi nimittäin niin, että uroskoiramme onnistui siinä kauneimmassa asiassa, mitä tyttökoiran ja poikakoiran välillä voi tapahtua ja nyt tyttökoira on kahdeksan pennun äiti ja poikakoira jatkaa kotonamme poikamaista menoaan about tietämättään, että on isukki.

Olen myös seuraillut varsin läheltä juuri tämän kyseisen koirapentueen myyntiprosessia. Alkuhommahan menee järkevässä kasvatustoiminnassa suurin piirtein näin:

1. Syntyneistä pennuista ja usein myös onnistuneesta astutuksesta ilmoitetaan esimerkiksi rotujärjestön internet-sivuilla
2. Kiinnostunut ostaja ottaa kasvattajaan yhteyttä.
3. Oikeanlainen kasvattaja seuloo jo puheluvaiheessa esiin potentiaaliset koiranomistajat ja -ostajat.
4. Jos kasvattaja pitää ostajaehdokkaasta, pääsee hän katsomaan pentuja.

Puretaanpa tämä homma osiin.

1. Ilmoittelu. Eli siis hyvin perinteistä markkinointia –> koiranpentu on tässä tapauksessa myytävä ”tuote”, josta ostaja kiinnostuu. En nyt mene tähän kohtaan sen syvällisemmin, esimerkiksi siihen, miten koiranostaminen päätetään, miten tiettyyn rotuun päädytään, miten tietyn rodun tietynväriseen koiraan päädytään. Tärkeä aihe sekin, mutta pidetään tässä vaiheessa annettuna se, että ostaja nyt sattuu syystä tai toisesta kiinnostumaan juuri kyseisen kasvattajan pennuista. Joka tapauksessa, koiranpentujen myynti-ilmoitus on todennäköisimmin paikassa, jossa se kiinnittää juuri oikean kohderyhmän huomion. Turhia kontakteja nolla kappaletta.

2. ja 3. Yhdeydenottovaihe. Tässä vaiheessa päästään kiinnostavaan kohtaan varmasti myös ihan perinteisen myynnin näkökulmasta. Lähtökohtaisesti soittaja on todennäköisesti tehnyt jo ainakin mielessään hyvin pitkälle päätöksen koiran ottamisesta. Pallo on usein ensisijaisesti myyjällä eli kasvattajalla.

Tässä tapauksessa myyjällä on tuote, jota ostaja himoitsee ja tuote, jota myyjän ei ole pakko myydä.
Totta kai kasvattaja saa paljon yhteydenottoja myös ns. renkaanpotkijoilta, hetiostajilta ja muilta kulkijoilta. Mutta edelleen kasvattaja on useimmiten ja toivottavasti siinä tilanteessa, että ostajan pääsee valitsemaan.

4. Pentujen katseluvaihe. Tämä on kiinnostava vaihe kahdestakin syystä: pallo on edelleen myyjällä, mutta ostajan himo kasvaa heti oven avattuaan. Nähtyään ensimmäisen muutaman viikon ikäisen koiranpennun on viimeistään ostajalla syntynyt päätös koiranpennun ostamisesta. Edellyttäen, että myyjä suostuu myymään.

Itse myyntiprosessi tapahtuu huomaamatta. Pentua katsomaan tullut ostaja saattaa vielä ennen ovikellon painallusta olla vakuuttunut siitä, että ”me käymme vain katsomassa.” Mutta myyjä tietää: ”Jos kemiat osuvat kohdalleen, varausmaksu vaihtaa omistajaa alle tunnin sisällä.”

Avataanpa teemaa vielä parilla kysymyksellä:

* Kuka koiranpennun itse asiassa myy?
Vai myykö koiranpentu itse itsensä? Tällä tarkoitan sitä, että missään vaiheessa pennun ostoprosessissa ei tapahdu ainakaan perinteisen kaltaista ostaosta-myyntiä. Vihoviimeinen asia, mitä koiranpennun ostaja voi myyjältä kysyä, on hinnan tinkiminen. Tinkiminen saatetaan tulkita myyjän päässä vaikka minkälaiseksi pitovaikeudeksi, rahaongelmaksi tai muuksi ja voi olla, että himoittu tuote jää saamatta.
Voiko missään muussa bisneksessä sanoa asiakkaalle: ”Sori, tämä ei ole sinua varten.”?

* Miten omassa bisneksessä voisi päästä koiranpentuvaiheeseen?
No tämä on tietysti koko artikkelin pihvi, johon jokainen haluaa löytää vastauksen. Olisihan mahtava olla tilanteessa, jossa asiakkaalla on rahat ja palava hinku saada juuri sinun tuotteesi ja siltikään sinun ei olisi pakko myydä, vaan saisit valita ostajan aivan itse. Miten siihen päästään? Siihen varmasti me kaikki haluaisimme saada vastauksen.

Tykkääkö kukaan postauksistasi?

Tämä blogahdus ei suoranaisesti liity koiriin muuta kuin välillisesti. Facebookiin ja mediaan enemmänkin.

Ehkä tämä minulle eilen linkattu artikkelikin kummitteli vielä mielessä:

http://www.businessinsider.com/this-kid-makes-his-whole-living-off-facebook-traffic-2014-1

Niille, jotka eivät sitä jaksa lukea, lyhyesti kolme pääpointtia:
* Ihmiset puhuvat sivuillaan liikaa itsestään. Artikkelissa haastateltu verkkokauppaa pyöritävä jantteri puhuu omista tuotteistaan vain joka kymmenennessä postauksessa.
* Kysy kysymyksiä. Tämä nyt on peruskauraa melkein kaikilla FB-sivujen kanssa touhuaville.
* Postaa useammin, mutta älä spämmää. Artikkelin mukaan sisältöä voi syöttää kolmen tunnin välein. Itse en ihan tuohon usko, mutta esimerkiksi 3-4 sisällöltään hyvää julkaisua päivässä menee.

Lukekaa juttu silti, hyvää kamaa.

Tästä jatkumona törmäsin sattumalta Radio NRJ Finlandin Facebook-sivuilta jaettuun uutiseen. Menin FB-sivuille ja hämmästyin. Sivulla on about 180 000 tykkääjää ja tuoreimpia postauksia oli tykätty 4, 7, 45, 7, 8 ja neljä kertaa. Hetkinen. 180 000 tykkääjää ja postaukset generoivat vain muutamia tai muutamia kymmeniä tykkäyksiä.

(Ai niin, totta kai Facebook generoi tykkäysten ohella trafiikkia sivuille ynnä muuta tärkeää, mutta tässä postauksessa puhutaan nyt niistä tykkäyksistä.)

Laskin  NRJ:n viimeiset 30 tykkäystä yhteen ja laskin niistä keskiarvon.

36 tykkääjää. Keskimäärin 36 ihmistä 180 000 tykkää, kun kuunneltu radiokanava postaa Facebookiin. Suosituinkin postaus keräsi 224 tykkäystä, mikä on mielestäni aika vähän.

Vertailun vuoksi laskin myös ulkomuistista isoiksi radiokanavien Facebook-sivuiksi muistamani The Voicen ja Radio SuomiPOPin samalla kaavalla.

The Voicella on faneja noin 120 000 ja keskimäärin postauksista tykkää noin 86 ihmistä. Eli 60 000 vähemmällä fanilla generoidaan 50 tykkäystä naapurikanava NRJ:tä enemmän.

SuomiPOP onnistuu kolmikosta parhaiten. Noin 120 000 tykkääjän kanavan viimeisistä 30 postauksesta tykkäsi keskimäärin 515 ihmistä. Jos sivuston postauksista jättää pois yli 12 000 tykkäystä keränneen Cheek-viestin, jää SuomiPOPin sivulle silti tykkääjäkeskiarvoksi 115 tykkäystä.

(Vertailun vuoksi laskin myös Kuonon tykkäykset. 3000 fanilla keskiarvo 10 tykkäystä per postaus eli NRJ:n kokoisena Kuonon keskiarvoluku olisi 600 tykkäystä, Voicen ja SuomiPOPin 120 000 tykkääjämäärillä 400 tykkäystä).

Mitä tästä opimme? Tuskin vielä mitään, koska en ole sen kummemmin analysoinut postausten sisältöä. Kuonon postauksissa eron silti huomaa: Kuono.fi:n linkattavista uutisista tykätään selvästi vähemmän, kun taas yksittäiset heitot, onelinerit ja kysymykset keräävät spontaanisti enemmän kommentteja.