Taivas + helvetti: Palkkaduuneista koiramediamieheksi

Luin Taivas+Helvetti-kirjan ja iski inspiraatio. Kirjoitin oman yrittäjätarinani ilman sen suurempia korulauseita ylös. Paljon mahtuu rivejä lisää ja rivien väleihinkin, mutta tässä ytimekkäässä muodossa vajaan kolmen vuoden taival yrityskentässä:

Palkkaduuneista koiramediamieheksi

Ensimmäinen firmamme meni rekisteriin kesällä 2011. Teimme mobiilipeliä lapsille, jossa satujen avulla oli tarkoitus saada lapset liikkumaan enemmän vanhempiensa kanssa. Gps-paikannettu peli kiinnosti, saimme mukavasti mediahuomiota ja silloisen työpaikkani toimitusjohtajakin piti ideasta. ”Nämä luvut voisitte tehdä kuitenkin vaikka jollain Excelillä”, hän totesi tökeröstä Keynote-esityksestä.

Sijoittajia peli ei kuitenkaan kiinnostanut. Olimme liian pieniä pääomasijoittajille eikä omat rahamme riittäneet edes pienimpään Tekes-projektiin. Yhden sijoitusfirman kanssa istuimme neljä palaveria. Neljännessä palaverissa firman edustaja totesi, että 100 000 euron sijoitusta ei sittenkään tipu.

Homma kosahti osapuilleen siihen. Jäljelle jäi 15 000 euron laina Nordeasta, jota maksellaan vieläkin pois. Tuhatkunta latausta AppStoressa ja maininta Mashablessa. Tuli kuitenkin tehtyä.

Jatkoin palkkatöissä. Olin kovapalkkaisissa hommissa päätoimittajana ja vedin kuutta lasten- ja nuortenlehteä. Tapoin legendaarisen Suosikin. Syksyllä 2012 oli takki tyhjä. Viiden vuoden taistelu kuolevan nuortenlehden parissa vei voimat. Hommat olisivat jatkuneet, mutta halusin muuta. Jätin varman leipäduunin ja kirjoitin käyntikorttiin varastamani termin ”Chief Enjoying Officer”.

Se syksy ei kuitenkaan vienyt vielä yrittäjäksi. Viime syksynä vajaan vuoden mittaisen johtotehtävärupeaman jälkeen olin kuitenkin pisteessä, jossa piti tehdä päätöksiä. Joko haen hullun lailla hommia ja otan mitä annetaan tai sitten keksin jotain muuta.

Tapasin kahdessa kuukaudessa monta tuntemaani johtajaa ja sain joitakin kauppojakin. Yhdestä tapaamisesta syntyi parin kuukauden konsulttikeikka. Joulukuussa 2013 kirjoitin ensimmäisen laskun. Ensimmäisen laskun työstä, jonka olin itse myynyt, tehnyt ja toteuttanut. Perhanan hieno fiilis. Tuo lasku synnytti vielä uuden diilin saman toimeksiantajan kanssa.

Suurin intohimoni on viimeisten vuosien aikana olleet koirat. Hankimme ensimmäisen koiran kolme vuotta sitten ja nyt labradorinnoutajia on jo kolme. Kirjoitin Kenneliittoon syyskuussa viestin ja tarjouduin rakentamaan Koiramme-lehdelle verkkobrändiä. Olin huomannut, että olemassa olevat koirien verkkopalvelut olivat jämähtäneet vuosien taakse ajassa ja näin tilaisuuden.

Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut hallitseva luonteenpiirteeni. Kun vastausta ei noin viikossa kuulunut, kirjoitin nettikoiramediasta bloggauksen. Tiesin, että saisin yhtiökumppanini Samulin messiin vanhana koiraihmisenä joka tapauksessa. Kun mukaan ilmoittautui vielä Suomen suurinta yksityistä nettimediaa Staraa pyörittävä Jocka Träskbäck, saatiin aikaiseksi Kuono.fi.

Kuukausi perustamisajatuksen jälkeen saitti oli pystyssä. Ensimmäisellä viikolla 10 000 uniikkia ja ensimmäisen kuukauden ruuhkapiikkiviikkona noin 40 000 uniikkia kävijää viikossa. Perhana, tämähän saattaa toimia.

Saimme loppuvuodelle 2013 rahallisesti pienen, mutta brändiarvoltaan merkittävän sponssin. Alkaneelle vuodelle olemme myyneet vuosidiilejä ja kamppiksia isoille ja pienille alan toimijoille. Ihan oikeaa mediamyyntiä laskevina aikoina.

Tavoitteenamme on kasvattaa Kuonosta merkittävin suomalainen koirasaitti vuoden 2014 aikana. Tätä kirjoittaessa 50 000 uniikkia viikkokävijää olisi jo rikkoutunut, ellei serveri olisi sanonut poks. Tavoittelemamme 80 000 – 100 000 viikkokävijää ei siis ole ollenkaan mahdoton ajatus.

Ollaan tehty frendin ja yhtiökumppani Samulin kanssa monenlaista viritelmää vuodesta 2011 lähtien. Hyviä ideoita, ideanaihioita ja väittäisin, että hyviä toteutuksiakin. Hommat eivät ole vain lähteneet lentoon. Kuono on ensimmäinen prokkis, joka oikeasti näyttää lähtevän liikkeelle kunnolla. Ja ihmiset puhuu, hyvää ja pahaa. Ne, ketkä palvelussa vierailevat usein, kertovat tykänneensä ja että jutut kolahtaa. Se on oikeasti aika hyvä palaute ja kannustaa jatkamaan.

Advertisement

Helppoa kuin koiranpennun myyminen?

Kuvankaappaus 2014-1-11 kello 23.10.15

 

Aina kun rupeaa viisastelemaan jollain asialla, mistä ei hirveästi tiedä, täytyy alkuun kirjoittaa varoitus. Tämän kirjoituksen varoitus olkoon se, etten ole koskaan mieltänyt itseäni erityisesti myyntimieheksi, vaikka aloittavan yrityksen toiminnassa se on kaikki kaikessa. Joskus olen myynnissä onnistunutkin. Mutta en vielä niin hyvin kuin tässä seuraavassa tarinassa.

(Huolestuneille tiedoksi: kyllä, puhun blogahduksessa koiranpennusta tuotteena ja käytän termiä bisnes. Tällä postauksella ei silti ole mitään tekemistä sairaan pentutehtailun kanssa, termeistä huolimatta.)

Olen viimeisten viikkojen aikana ollut erittäin paljon tekemisissä koiranpentujen kanssa. Kävi nimittäin niin, että uroskoiramme onnistui siinä kauneimmassa asiassa, mitä tyttökoiran ja poikakoiran välillä voi tapahtua ja nyt tyttökoira on kahdeksan pennun äiti ja poikakoira jatkaa kotonamme poikamaista menoaan about tietämättään, että on isukki.

Olen myös seuraillut varsin läheltä juuri tämän kyseisen koirapentueen myyntiprosessia. Alkuhommahan menee järkevässä kasvatustoiminnassa suurin piirtein näin:

1. Syntyneistä pennuista ja usein myös onnistuneesta astutuksesta ilmoitetaan esimerkiksi rotujärjestön internet-sivuilla
2. Kiinnostunut ostaja ottaa kasvattajaan yhteyttä.
3. Oikeanlainen kasvattaja seuloo jo puheluvaiheessa esiin potentiaaliset koiranomistajat ja -ostajat.
4. Jos kasvattaja pitää ostajaehdokkaasta, pääsee hän katsomaan pentuja.

Puretaanpa tämä homma osiin.

1. Ilmoittelu. Eli siis hyvin perinteistä markkinointia –> koiranpentu on tässä tapauksessa myytävä ”tuote”, josta ostaja kiinnostuu. En nyt mene tähän kohtaan sen syvällisemmin, esimerkiksi siihen, miten koiranostaminen päätetään, miten tiettyyn rotuun päädytään, miten tietyn rodun tietynväriseen koiraan päädytään. Tärkeä aihe sekin, mutta pidetään tässä vaiheessa annettuna se, että ostaja nyt sattuu syystä tai toisesta kiinnostumaan juuri kyseisen kasvattajan pennuista. Joka tapauksessa, koiranpentujen myynti-ilmoitus on todennäköisimmin paikassa, jossa se kiinnittää juuri oikean kohderyhmän huomion. Turhia kontakteja nolla kappaletta.

2. ja 3. Yhdeydenottovaihe. Tässä vaiheessa päästään kiinnostavaan kohtaan varmasti myös ihan perinteisen myynnin näkökulmasta. Lähtökohtaisesti soittaja on todennäköisesti tehnyt jo ainakin mielessään hyvin pitkälle päätöksen koiran ottamisesta. Pallo on usein ensisijaisesti myyjällä eli kasvattajalla.

Tässä tapauksessa myyjällä on tuote, jota ostaja himoitsee ja tuote, jota myyjän ei ole pakko myydä.
Totta kai kasvattaja saa paljon yhteydenottoja myös ns. renkaanpotkijoilta, hetiostajilta ja muilta kulkijoilta. Mutta edelleen kasvattaja on useimmiten ja toivottavasti siinä tilanteessa, että ostajan pääsee valitsemaan.

4. Pentujen katseluvaihe. Tämä on kiinnostava vaihe kahdestakin syystä: pallo on edelleen myyjällä, mutta ostajan himo kasvaa heti oven avattuaan. Nähtyään ensimmäisen muutaman viikon ikäisen koiranpennun on viimeistään ostajalla syntynyt päätös koiranpennun ostamisesta. Edellyttäen, että myyjä suostuu myymään.

Itse myyntiprosessi tapahtuu huomaamatta. Pentua katsomaan tullut ostaja saattaa vielä ennen ovikellon painallusta olla vakuuttunut siitä, että ”me käymme vain katsomassa.” Mutta myyjä tietää: ”Jos kemiat osuvat kohdalleen, varausmaksu vaihtaa omistajaa alle tunnin sisällä.”

Avataanpa teemaa vielä parilla kysymyksellä:

* Kuka koiranpennun itse asiassa myy?
Vai myykö koiranpentu itse itsensä? Tällä tarkoitan sitä, että missään vaiheessa pennun ostoprosessissa ei tapahdu ainakaan perinteisen kaltaista ostaosta-myyntiä. Vihoviimeinen asia, mitä koiranpennun ostaja voi myyjältä kysyä, on hinnan tinkiminen. Tinkiminen saatetaan tulkita myyjän päässä vaikka minkälaiseksi pitovaikeudeksi, rahaongelmaksi tai muuksi ja voi olla, että himoittu tuote jää saamatta.
Voiko missään muussa bisneksessä sanoa asiakkaalle: ”Sori, tämä ei ole sinua varten.”?

* Miten omassa bisneksessä voisi päästä koiranpentuvaiheeseen?
No tämä on tietysti koko artikkelin pihvi, johon jokainen haluaa löytää vastauksen. Olisihan mahtava olla tilanteessa, jossa asiakkaalla on rahat ja palava hinku saada juuri sinun tuotteesi ja siltikään sinun ei olisi pakko myydä, vaan saisit valita ostajan aivan itse. Miten siihen päästään? Siihen varmasti me kaikki haluaisimme saada vastauksen.

Avainsanat:

Tykkääkö kukaan postauksistasi?

Tämä blogahdus ei suoranaisesti liity koiriin muuta kuin välillisesti. Facebookiin ja mediaan enemmänkin.

Ehkä tämä minulle eilen linkattu artikkelikin kummitteli vielä mielessä:

http://www.businessinsider.com/this-kid-makes-his-whole-living-off-facebook-traffic-2014-1

Niille, jotka eivät sitä jaksa lukea, lyhyesti kolme pääpointtia:
* Ihmiset puhuvat sivuillaan liikaa itsestään. Artikkelissa haastateltu verkkokauppaa pyöritävä jantteri puhuu omista tuotteistaan vain joka kymmenennessä postauksessa.
* Kysy kysymyksiä. Tämä nyt on peruskauraa melkein kaikilla FB-sivujen kanssa touhuaville.
* Postaa useammin, mutta älä spämmää. Artikkelin mukaan sisältöä voi syöttää kolmen tunnin välein. Itse en ihan tuohon usko, mutta esimerkiksi 3-4 sisällöltään hyvää julkaisua päivässä menee.

Lukekaa juttu silti, hyvää kamaa.

Tästä jatkumona törmäsin sattumalta Radio NRJ Finlandin Facebook-sivuilta jaettuun uutiseen. Menin FB-sivuille ja hämmästyin. Sivulla on about 180 000 tykkääjää ja tuoreimpia postauksia oli tykätty 4, 7, 45, 7, 8 ja neljä kertaa. Hetkinen. 180 000 tykkääjää ja postaukset generoivat vain muutamia tai muutamia kymmeniä tykkäyksiä.

(Ai niin, totta kai Facebook generoi tykkäysten ohella trafiikkia sivuille ynnä muuta tärkeää, mutta tässä postauksessa puhutaan nyt niistä tykkäyksistä.)

Laskin  NRJ:n viimeiset 30 tykkäystä yhteen ja laskin niistä keskiarvon.

36 tykkääjää. Keskimäärin 36 ihmistä 180 000 tykkää, kun kuunneltu radiokanava postaa Facebookiin. Suosituinkin postaus keräsi 224 tykkäystä, mikä on mielestäni aika vähän.

Vertailun vuoksi laskin myös ulkomuistista isoiksi radiokanavien Facebook-sivuiksi muistamani The Voicen ja Radio SuomiPOPin samalla kaavalla.

The Voicella on faneja noin 120 000 ja keskimäärin postauksista tykkää noin 86 ihmistä. Eli 60 000 vähemmällä fanilla generoidaan 50 tykkäystä naapurikanava NRJ:tä enemmän.

SuomiPOP onnistuu kolmikosta parhaiten. Noin 120 000 tykkääjän kanavan viimeisistä 30 postauksesta tykkäsi keskimäärin 515 ihmistä. Jos sivuston postauksista jättää pois yli 12 000 tykkäystä keränneen Cheek-viestin, jää SuomiPOPin sivulle silti tykkääjäkeskiarvoksi 115 tykkäystä.

(Vertailun vuoksi laskin myös Kuonon tykkäykset. 3000 fanilla keskiarvo 10 tykkäystä per postaus eli NRJ:n kokoisena Kuonon keskiarvoluku olisi 600 tykkäystä, Voicen ja SuomiPOPin 120 000 tykkääjämäärillä 400 tykkäystä).

Mitä tästä opimme? Tuskin vielä mitään, koska en ole sen kummemmin analysoinut postausten sisältöä. Kuonon postauksissa eron silti huomaa: Kuono.fi:n linkattavista uutisista tykätään selvästi vähemmän, kun taas yksittäiset heitot, onelinerit ja kysymykset keräävät spontaanisti enemmän kommentteja.

 

Tilaa Saituri puhumaan!

Sain viime viikolla sähköpostiini mailin, jossa Saituria pyydetiin ihan luentotilaisuuteen asti puhumaan. Siinä nopeasti konseptoitiin kaksi eri tilaisuusmallia. Jos homma sattuu kiinnostamaan, pistä mailia ville.kormilainen (at) gmail.com, niin mietitään sinun tilaisuuteen/koulutukseen sopiva ratkaisu:

PAKETTI 1:

Saiturin kolmetuntinen:

Teemat:
* Millaista on olla saituri, mitä se vaatii?
* Ideoinnin helppous ja vaikeus?
* Hyviä saiturikeissejä

PAKETTI 2: 

Saiturin koulutussetti (6h)
1h Millaista on olla saituri, mitä se vaatii
1h Kanavat haltuun: Some (Fb, Twitter), YouTube, tiedotteet
1h Hyviä saiturikeissejä

lounas/vast.

3h Saiturointiworkshop

Saituroidaan yhdessä asiakkaan keissit kuntoon pikasaituroinnilla

Ohjeistetaan ihmiset tuomaan mukaan oma ratkaisua vaativa ongelma, johon keksitään kimpassa pikaiset ratkaisut.

KIINNOSTAAKO? TÄYTÄ ALLA OLEVA LOMAKE, NIIN KATSOTAAN MITÄ KEKSITÄÄN!

Koirauutiset, median murros ja Koiramme

Mediakoira on ollut hiljaa jonkin aikaa ja syystäkin. Perustimme poikien kanssa oman koiramedian ja hyvin näyttää internetissä olevan tilaa uudelle, oivaltavalle ja hauskalle nettimedialle. Ensimmäisen kolmen viikon aikana käppyrät näyttävät hyvin ylöspäin.

Mutta tässä kirjoituksessa ei hehkuteta Kuonoa, vaan otetaan kantaa uuden Koiramme-lehden Täällä vartioin minä -kirjoitukseen sivulla 111. Sen verran mielenkiintoisia ajatuksia on lehden päätoimittaja Tapio Eerolalla, että joudun hieman puskista niitä kommentoimaan.

Eerola nostaa kirjoituksessaan esiin 27 vuoden ajan ilmestyneen Koirauutiset-lehden lakkautuksen, mutta myös muutaman muun älyttömyyden. Nostan tässä blogissa esiin kaksi kappaletta.

”Paperille painetun median levikit laskevat. Poikkeukset – kuten Koiramme – ovat harvinaisuuksia.”

True dat. Oikeassa olet, Tapio. Tosin, Koiramme-lehden levikin poikkeustila ei käsittääkseni johdu lehden erityisestä hyvyydestä (ei oteta tässä kirjoituksessa nyt kantaa lehden hyvyyteen tai huonouteen), vaan siitä yksinkertaisesta faktasta, että käsittääkseni lehti tulee joka tapauksessa Kennelliiton jäsenille, halusipa sen tai ei. Toki Koiramme-lehti on poikkeus tasaisena pysyvän levikkinsä suhteen, mutta poikkeus se on myös ”pakkotilauksensa” kannalta. Jos haluat olla Kennelliiton jäsen, lehti kolahtaa himaan, halusitpa tai et. Sellaista lehteä ei median murros hetkauta, kuten on huomattu.

Omillaan elävällä printtimedialla ei tätä mahdollisuutta ole, vaan valta ja päätös lehden tilaamisesta ja ostamisesta on aina lukijalla. Tällaista valtaa ei Koiramme-lehden lukijalla ole, on ainoastaan valta lukea tai olla lukematta. Mutta sellaisenaan Koiramme-lehteä ei kuitenkaan voida laskea mediamurroksen menestyjiin, eihän lehden menestymistä mitata todellisilla levikkiluvuilla, vaan Kennelliiton jäsenillä.

”Monesti sosiaalinen media on ainoa mikä jäljelle jää. Vaikka toisaalta facebook lienee tavallaan osasyyllinen pienmedian ahdinkoon.”

Okei. Mietitäänpä hetki Koirauutiset-lehden konseptia vuonna 2013. En ole koskaan lehteä käsissäni pitänyt, mutta Eerolan kirjoituksessa määrittelemä ”koiranäyttelyiden tulos- ja uutislehti” antaa jo jonkinlaisen käsityksen. Kuka ihmeessä odottelee nykyaikana painettua lehteä saadakseen tiedot tuloksista ja näyttelyuutisista?

Ihan hyvä, että sosiaalinen media jää jäljelle. Katso esimerkiksi Facebookin Koiranäyttelyt-ryhmä. Melkein 7 000 aktiivista jäsentä, jotka todella ovat kiinnostuneita koiranäyttelyistä, koirauutisista ja tuloksista. Median murros menee myös näyttelyväkeen.

Tein lopuksi pienen testin:

Koirauutiset-niminen Facebook-ryhmä löytyy. Lauman Pomon Koirauutiset jakaa linkkejä koira-alan uutisiin.

Sen sijaan Koiramme-lehti tai Koiramme -nimisiä Facebook-ryhmiä ei ollut olemassa tähän iltaan asti. Perustin molemmat. Luovun tietysti saman tien fanisivujen ylläpito-oikeuksista, kunhan niitä joku keksii minulta pyytää. Samalla voin antaa ilmaisen tunnin setin sosiaalisen median hyödyntämisestä vaikkapa Koiramme-lehden kautta. Sen teen lehden lukijana mielelläni. Ehkä samaan syssyyn voisimme pitchata eteenpäin myös ilmaiset mobiiliajatukset, joilla parannettaisiin aktiivisten näyttelyharrastajien näyttelykokemusta.

Linkit:

Koiramme-lehti Facebookissa

Koiramme Facebookissa

EDIT 17.11.2013: Perustin Kennelliitolle myös Twitter-tilin: https://twitter.com/kennelliitto . Opastan ilmaiseksi myös tämän käytössä.

EDIT: 11.12.2013: Twitter-tili luovutettu Kennelliitolle liiton pyynnöstä.

Tarvitsetko Saituria?

Sain keväällä idean kirjasta, jonka myös kustantaja hyväksyi. Syntyi Saiturin markkinointikirja, joka näki päivänvalonsa lokakuussa 2013. Palaute on ollut positiivista ja monista kommenteista on paistanut läpi se, että kirjalle on ollut tilausta.

Kirjan idea on simppeli, kuten kirjoittajansakin. Tarkoituksena oli ravistella vähän luutuneita toimintatapoja ja miettiä, miten asioita voi tehdä halvemmalla. Halvemmalla tekeminen ei valitettavasti tarkoita sitä, että asioita tekisi helpommin, vaan esimerkiksi viestintään on panostettava. Facebookin fanisivun perustaminen ei riitä, vaan siellä on oltava aktiivinen. Aktiivisuuskaan ei riitä, vaan on otettava käyttäjät huomioon. On osattava vastata positiiviseen ja negatiiviseen palautteeseen ja yritettävä ymmärtää viestisuman läpi jotain olennaista.

Kirjassa kerron myös tarinoita siitä, miten vanhakantainen tapa tiedottaa ei enää toimi. Eräs lukija kertoi nauraneensa ääneen tuota lukua lukiessaan. Saatoinpa itsekin naurahtaa muutaman kerran tuota kirjoittaessani.

”Kokematon tiedotteentekijä pitää omaa tekstiään jumalan sanasta seuraavana. Kokenut tiedotteen vastaanottaja pitää tiedotettasi juuri ja juuri delete-napin painamisen arvoisena.”

Kirjassa kerron myös Meemeistä, videoista ja YouTubesta, omien kanavien tehokkaasta hyödyntämisestä, joukkoistamisesta, hyväntekeväisyydestä, bloggaamisesta ja julkkisten käytöstä markkinoinnissa. Kaikesta vähän, mutta ehkei mistään tyhjentäväksi.

Kanavasta riippumatta tärkeintä on idea. Ja hyvät ideat ovat ilmaisia. Ja ilman huonoja ideoita ei synny hyviä ideoita, senkin kokemus osoittaa.

Mitä luulet, tarvitsetko sinä Saituria? Olen nimittäin ajatellut testata kirjan oppeja käytännössä ja tulen niistä mielelläni sinulle kertomaan.

Homma toimii näin:

1) Torppaa minulle sähköpostiviesti ville.kormilainen at gmail.com ja kerro muutamalla lauseella ongelmastasi.

2) Varaa kalenteristasi tunti aikaa, niin tulen piipahtamaan. Jutellaan lisää ongelmastasi. Tuon mukanani muutaman ilmaisen ajatuksen.
(Tähän saakka kustannukset sinulle ovat tasan kahvikupin verran)

3) Mietitään tapaamisen jälkeen, mitä keksitään. Vai eikö keksitä mitään. Se on sinun päätös. Ei ostopakkoa.

Ota yhteyttä:

Ville Kormilainen
ville.kormilainen at gmail.com
@kormis
https://www.facebook.com/kormilainen
http://www.linkedin.com/pub/ville-kormilainen/22/817/a2b

Koiramediaa netissä – mahdottomuus?

Koiraviestintäkonsulttinne is back! Tällä kertaa pureudumme koiramedian ah niin mielenkiintoiseen maailmaan. Tarkemmin sanottuna koiranettimedian.

Ensin pieni muiden aihealueiden kautta johdatus asiaan. Kun kaipaat viihdeuutisia, osaat varmasti livahtaa kätevästi esimerkiksi Seiskan, Staran tai vaikkapa Iltalehden sivuille. Kun etsit tietoa käytetyistä autoista, osut todennäköisesti Tuulilasin tai Tekniikan maailman sivuille. Ja kun vauvakuume iskee, menet Vauva.fi:n tai Kaksplussaan. Eikö totta?

Entäpä koirajutut? Pikainen googlaus nostaa ensimmäiseksi Koirat.comin, jonka uutiset ovat lähinnä muista lähteistä generoituja uutisia. Samainen palvelut tarjoaa toki mm. keskustelufoorumin ja blogeja. Ihan hyvää sisältöä siis.

Entäpä koira-aiheiset lehdet. Googlehaussa korkeimmalle nousee Egmontin Koirat-lehti, mutta koirat.fi-osoite antaa vain lehden tilausformin ja edellisen lehden parhaimman jutun äänestyksen.  Suomen Kennelliitto nousee sentään Googlehaussa peräti etusivulle, mutta hakusanalla koirat ei ainakaan ensimmäiseen muutamaan sivuun ole sanaakaan maan suurimmasta koiralehdestä, Koiramme-lehdestä.

Kirjoitin Koiramme-lehdestä jo edellisessä bloggauksessa, mutta jos lähdetään liikkeelle yleisesti netissä olevista koiramedioista, on tilanne perin surkea. Koiramme-lehteä ei löydy netistä sisällysluetteloa kummemmin ja Koirat-lehden tilanne ei ole sen paremmin.

Facebookista ei löydy Koirat-lehteä eikä Koiramme-lehteä. Hemmetti. Mikä koiraihmisiä oikein vaivaa?

Mutta ei valiteta, vaan kehitetään.

Mielessäni on pyörinyt ajatus koirasisältöjen tuomisesta kaikille päätelaitteille (mobiili, tablet, web), mutta ennen kaikkea nopeatempoisemman, koirajournalistisen kanavan rakentaminen vaikkapa jonkun olemassa olevan brändin ympärille.

Rahoitusmalleja on useita, mutta ehdottomasti varteenotettavin on toki mainosrahoitteisuus. Mainosrahoitteisuudessa ei tarvitse tyytyä pelkkiin koira-alan mainostajiin, vaan kohderyhmää kiinnostavia toimijoita löytyy autoista matkoihin. Tarjoan oman osaamiseni myös tähän käyttöön.

Suomalaisia koira-aiheisia, sisältöön painottuvia verkkojulkaisuja on vähän, joten uskon, että mainostajien kiinnostus on helposti saavutettavissa. Funtsikaapa esimerkiksi tuoreen Koiramme-lehden ilmoittelua, kymmeniä sivuja mainoksia ja mainostajia, jotka varmasti kantaisivat eurot ilomielin lehden verkkoversioon?

Toisena rahoitusmallina voisi toimia tietysti jo aiemmin joissain muissa foorumeissa touhottamieni arkistojen hyväksikäyttö. Esimerkiksi Koirat-lehden tai Koiramme-lehden arkistoista löytyy varmasti nippukaupalla artikkeleita juuri tietystä rodusta kiinnostuneille. Tuoretta cairnia hankkivaa kiinnostaa tasan tarkkaan vain ja ainoastaan cairniuutiset ja –artikkelit. Miksi hemmetissä tätä ei voi tehdä verkossa?

Voisiko koiramaailman digimediassa olla mukana myös rotujärjestöt omine lehtineen ja juttuineen? Voisiko tällaisesta mallista olla lisäeuroja rotujärjestöille vaikkapa tekstiviestillä maksettujen artikkelien siivuttamisessa?

Jotain on toki jo kehitteillä. Ainakin Koirablogit.com+fi-osoitteet varasin pari viikkoa sitten kevyttä blogiaggregaattia varten. Kiinnostuneet voivat mailata ville.kormilainen (at) gmail.com tai Twitteröidä @kormis . Mutta kuka lähtisi messiin koiranettimediaan? Kennelliittoon lähtikin viestiä jo parisen viikkoa sitten, vielä vastausta odotellaan. Kennelliitto on joka tapauksessa varannut Koiramme.fi-domainin jo vuonna 2003, sivut loistavat edelleen poissaolollaan.

 

Nuorisopalsta nappasi Pedigreen

Raskauttavaa todistusaineistoa Koiramme-lehden syyskuun numeron Nuorisopalstalta.

Raskauttavaa todistusaineistoa Koiramme-lehden syyskuun numeron Nuorisopalstalta.

Ensin täytyy sanoa kiitoksen sana Koiramme-lehden artikkelille, koska ilman sitä tätä blogia ei ehkä olisi syntynyt. Ajatuksena on kirjoitella aika ajoin näkemyksiä viestinnästä, markkinoinnista ja sisällöistä, jotka edes jotenkin liippaavat koiramaailmaa. Kenties heitän blogissa myös koiramaailman digi-ideoita ja sen sellaista. Aika näyttää.

Aloitusbloggaukseksi sopii ehkä ihan hyvin tällainen korostetun journalistinen kannanotto. Itsessäni Koiramme-lehden tuoreimman numeron Nuorisopalsta-niminen palsta artikkeleineen sai minut näkemään punaista härskin piilomainonnan kohdistuessa suoraan nuorimpiin lukijoihin. Nuorista lukijoista ja mediankäyttäjistä minulla on omakohtaista kokemusta viiden vuoden ajalta, jolloin päätoimitin kuutta lasten- ja nuortenlehteä.

Koiramme-lehti on siis Kennelliiton julkaisema koira-alan lehti. Median murroksen aikakautena Koiramme-lehti on loistava konsepti, sillä sen tilaaminen on sidottu kennelliiton jäsenmaksuun. Lähtökohtaisesti rekisteröidyn koiran omistaja kuuluu Kennelliittoon ja on sitä myöten Koiramme-lehden tilaaja. Levikki huitelee jossain 150 000 kappaleen tienoilla ja lukijamäärä reilussa 300 000 tuhannessa.

Lehden sisältöön en tällä kertaa ota kantaa muuta kuin Nuorisopalstan osalta. Nuorisopalsta on siis nimensä mukaisesti lehden nuorimmille lukijoille suunnattu palsta. Tällaisen palstan olemassaolosta voidaan toki olla jo lähtökohtaisesti montaa mieltä, ainakin oman mielikuvan mukaan esimerkiksi sanomalehdet ovat vähentäneet näitä nuorisopalstoja etc ja tehneet yleisesti sisällöstä kiinnostavampaa myös nuoremman kohderyhmän silmissä.

Jo ensimmäisellä aukeamalla pistää silmään Nuorisopalstan pääkirjoituksen yhteydessä oleva Pedigree-logo. Ok, palstasponsorointia. Ei mikään uusi idea, mutta varsinkin kun koko lehdessä ei muualla ole sponssipalstoja, haiskahtaa vähän palaneelta.

Varsinaiset helmet löytyvät kuitenkin itse artikkeleista, useampaankin otteeseen. Esimerkiksi Starttileiri-nimisessä artikkelissa kerrotaan, kuinka ”Viimeisenä aamuna tihutti hetken vettä, mutta Dentastix-keppijumpalla saatiin pilvet kaikkoamaan ja siivoaminen, taitotesti – jonka kaikki hyvin arvosanoin läpäisivät, sekä loppushow nautittiin taas leiriä hellineessä auringonpaisteessa.”

Ja homma jatkuu seuraavalla sivulla:”…vielä ennen lähtöä jokainen sai mukaansa kassillisen Pedigreen herkkuja kotiin mussuteltaviksi.”

Saman artikkelin kuvatekstissä kehutaan vielä leiriläisten saaneet ”Pedigreen herkkuja ja keltaiset huivit. Huivi suojasi leiriläisiä auringolta tai saattoipa sen sitoa koristeeksi vaikkapa koiransa kaulaan.”

Entäs sitten? Muutama hassu maininta siellä täällä? Tulviihan mainontaa muutenkin ovista ja ikkunoista? Jep. Tietenkin tulvii, mutta journalistisessa sisällössä piilomainonta on yksiselitteisesti kiellettyä (Journalistin ohjeet kohta 16. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.). Erityisen harmillista se tietenkin on palstalla, joka on suunnattu niille kaikkein nuorimmille lukijoille. Kukkahattusetä moittisi tässä kohtaa.

Aikamoista.

Jälkikirjoitus:

Pedigreetä edustavalle Mars Finlandille teen lähes ilmaisen tarjouksen: tulen pullakahvien ja viikon Dentastixien hinnalla juttelemaan teidän kanssa tunniksi nuorista lukijoista ja nuorisomarkkinoinnista. Maili on ville.kormilainen (at) gmail.com